Edellinen Kaakkois-Suomi saa alueellisen luomusuunnitelman
Seuraava Pro Luomun hallitus uudistui
Tiedotteet

Luomukinkku kruunaa vastuullisen joulupöydän

Jaa:
Joulun perinneherkku kinkku on mahdollista hankkia luomuna ihan tavallisesta ruokakaupasta. Luomusikatilalla pidetään huolta eläinten hyvinvoinnista, ja siat ruokitaan ympäristöystävällisesti tuotetulla rehulla.

Pro Luomun arvion mukaan Suomen markkinoille tulee tänä jouluna noin 90 000 kiloa kotimaisia luomukinkkuja, mikä on hieman vähemmän kuin edellisvuosina. Kaikista maassa myytävistä joulukinkuista luomua on alle 2 %. Luomukinkkujen kysyntä on viime vuosina ollut kasvussa vastuullisesta kulutuksesta ja eläinten hyvinvoinnista käydyn keskustelun myötä.

Luomusikojen hyvinvointi kumpuaa pienistä asioista, jotka luovat eläimille sikamaiset olosuhteet: väljät kasvatustilat, tonkimiseen innostavat virikkeet sekä lajinmukainen rehu. Hyvinvoinnin kannalta tärkeitä asioita ovat myös vapaa eli ilman häkkiä tapahtuva porsiminen ja eläinten ulkoilu toukokuusta lokakuuhun.

Luomutilat eivät keksi luomuehtoja omasta päästään, vaan ne on kirjattu EU:n luomuasetukseen. Luomuehtojen noudattamista myös valvotaan.

Luomusikojen karsinassa on lähes tuplasti tilaa verrattuna muihin sikoihin. Eläinten hyvinvointikeskuksen EHK:n johtava asiantuntija Satu Raussi toteaa, että sikojen kannalta on tärkeää myös se, mitä karsinassa on.

– Sika tarvitsee virikemateriaalia, jota se voi tonkia, tutkia ja pureskella, sillä tonkiminen on sikojen lajinmukaista käyttäytymistä. Luomusioilla virikemateriaalina on oltava olkea tai jotain muuta luonnonmateriaalia, ja myös ulkoilutarhassa on oltava mahdollisuus tonkia, Raussi täsmentää.

Luomuemakko porsii vapaasti, ei häkissä

Vapaalla porsimisella on suuri fysiologinen merkitys emakolle. EHK:n erityisasiantuntija Tiina Kauppinen kertoo, että vapaasti porsiessaan luomuemakko saa noudattaa luontaisia vaistojaan ja toteuttaa pesänrakennusviettiään.

– Vapaa porsiminen lyhentää porsimisen kestoa, jolloin useampi possu syntyy elävänä ja elinvoimaisena. Lisäksi luomuporsaat saavat olla pitkään oman emänsä kanssa, mikä on aina possujen etu. Luomuporsaiden vieroitusikä on 40 vuorokautta, kun muiden sikojen porsaat voidaan vieroittaa lähes puolet nuorempina, Kauppinen lisää.

Sikojen hyvinvoinnille on merkitystä myös sillä, että luomusikalassa karsinoiden pinta-alasta vähintään puolet on oltava kiinteää lattiaa. Kiinteällä lattialla voidaan käyttää sioille tärkeitä kuivikkeita, ja se on jalkaystävällisempi ja vähemmän vetoinen kuin ritiläpohja. Lisäksi luomusikojen karsinassa makuualueen on oltava kuivitettu ja niin iso, että kaikki eläimet mahtuvat makuulle samaan aikaan.

Vastuullisesti tuotettua luomurehua

Hyvinvointi ja lajinmukaisuus otetaan huomioon myös luomusikojen rehustuksessa, jonka perustan muodostaa kotimainen luomuvilja. Lisäksi luomusioille on oltava päivittäin tarjolla karkearehua kuten luomuheinää, -ruohoa tai -juureksia.

– Karkearehun pureskelun ansiosta sioille tulee kylläisyydentunne paremmin kuin tavanomaisella liemiruokinnalla, Raussi ja Kauppinen huomauttavat.

Luomusikojen rehuvalkuaisena käytetään kotimaista luomuhärkäpapua ja -hernettä tai ulkomailta tuotua luomusoijaa. Soija on valkuaislähteenä hyvä, koska se sisältää tiettyjä sialle välttämättömiä aminohappoja oikeassa suhteessa. Suomen markkinoille luomurehusoijaa tuodaan Kazakstanista, Kiinasta, Intiasta ja vähäisiä määriä Euroopasta. Muuntogeeniset rehut on kielletty luomueläinten ruokinnassa kokonaan.

Luomukinkku löytyy helposti ruokakaupasta

Suomalaisia luomujoulukinkkuja myydään kaikissa suurimmissa kauppaketjuissa eli S- ja K-ryhmien myymälöissä sekä Lidleissä. S- ja K-ryhmä myyvät Tammisen luomukinkkuja, ja K-ryhmä myös Reinin Lihan luomukinkkuja. Lidlissä luomukinkut myydään kaupan omalla Deluxe-tuotemerkillä. Ulkomaisia luomukinkkuja ei kaupan keskusliikkeiden valikoimissa ole.

Myös muutamat luomusikatilat myyvät luomukinkkuja suoraan kuluttajille, mutta yleensä suoraan tilalta hankittava kinkku on pitänyt tilata jo kuukausia ennen joulua.

Pakastealtaasta on luomuna saatavilla 6–7 kilon potkallisia juhlakinkkuja sekä luuttomia 2,5–3 kilon kinkkuja. Lähempänä joulua muutamiin kauppoihin tulee myyntiin myös tuoresuolattuja luomukinkkuja.

Luomukinkku ei sisällä lainkaan fosfaatteja eikä arominvahventeita, sillä luomusäädökset kieltävät niiden käytön luomulihajalosteiden valmistuksessa. Koska vettä sitovia fosfaatteja ei käytetä, luomukinkku säilyttää lihaisuutensa myös paistettaessa.

Kinkkukaupoille kannattaa lähteä ajoissa

Luomukinkkujen saatavuus on parantunut ja menekki noussut viime vuosina, ja kauppa odottaa niille hyvää kysyntää myös tänä jouluna. Luomukinkkua joulupöytään halajavan kuluttajan kannattaa kuitenkin lähteä ajoissa kinkkukaupoille.

– Uskomme, että luomukinkkujen tarjonta riittää, mutta mikäli kuluttajalla on mielessä jokin tietty kinkku, jonka ehdottomasti haluaa, suosittelemme hankkimaan sen riittävän ajoissa, muistuttaa osto- ja myyntipäällikkö Carita Rissanen K-ryhmästä.

– Tänäkin vuonna luomukinkun ostajan kannattaa olla ajoissa liikenteessä varmistaakseen, että saa haluamansa kinkun, vahvistaa valikoimapäällikkö Juha Nieminen SOK Vähittäiskaupan ketjuohjauksesta.

– Luomukinkulle on vakiintunut oma uskollinen ostajakuntansa. Uskomme, että luomukinkku kiinnostaa asiakkaita tänäkin vuonna, sanoo ostopäällikkö Arto Lähdesmäki Lidlistä.

Rissanen toteaa, että tiedostava kuluttaminen on ilmiönä kasvussa, minkä takia yhä useampi haluaa valita vastuullisesti tuotettua ruokaa.

– Luomukinkun joulupöytäänsä valitsee tyypillisemmin kotimaista ja ruoan puhtautta sekä laatua arvostava asiakas, hän täsmentää.

Nieminen kertoo, että joulukinkun ostaja on useimmiten yli 30-vuotias, ja tämä pätee myös luomukinkkuihin.

– Luomukinkkua suositaan melko tasaisesti kaikissa ikäryhmissä. Luomukinkkuja ostetaan ympäri Suomen, mutta eniten ne korostuvat pääkaupunkiseudulla ja suurissa kaupungeissa, hän täydentää.

Tämä aineisto on tuotettu Mitä se luomu oikeastaan on? -hankkeessa, jota rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö.

 

Aiheeseen liittyvää