Katy aloitti työnsä Maahanmuuttajapalveluissa korona-kevään keskellä

Nimeni on Katy Viljanen ja aloitin maaliskuussa uutena hanketyöntekijänä NMKY:n Maahanmuuttajapalveluissa. Työkokemusta sosiaalialalla minulle on jo kertynytnainen poseeraa viherkasvien edessä viitisen vuotta, suurimmaksi osaksi maahanmuuttajatyöstä. Maahanmuuttajien auttamistyö on minulle ollut aina selkeä valinta, en näkisi itseäni tekemässä mitään muuta mieluummin. Itse tulin Suomeen paluumuuttajana Espanjasta 17-vuotiaana vanhempieni kanssa ja sain kokea mitä tarkoittaa uuden kielen oppiminen sekä kotiutuminen aivan vieraaseen kulttuuriin.

Aloittaminen uudessa työpaikassa korona-ajan huipussa on tuonut omia haasteita. Koronasta huolimatta ollaan saatu valtavasti uutta aikaiseksi mahti työparini, Markku Estalan kanssa. Minulle tärkeintä työssäni on asiakkaan aito kohtaaminen ja rinnalla kulkeminen. Palveluohjaus on siitä huippua, että me yritetään löytää yhdessä asiakkaan kanssa ne oikeat vastaukset. Joskus asia selviää kerralla tai sitten saa selvitellä asioita pitempään, pääasia on se, ettei jää yksin omien haasteiden kanssa. Asiakkailta on tullutkin aivan ihanaa palautetta omasta työstä, ja se motivoi vielä entistä enemmän.

NMKY:n maahanmuuttajapalveluissa näen vielä paljon kehitysmahdollisuuksia. Ollaan jo aloitettu kevään aikana monen uuden toimijan kanssa yhteistyö. Omiin suunnitelmiin kuuluu ensi kevään haku suorittamaan ylempää amk-tutkintoa ja sitten opiskelu töiden ohella.

Odotan innolla mitä loppuvuosi tuo tullessaan!