nuoria kadulla kävelemässä

Katusovittelu auttaa nuorten konflikteissa

Katusovittelu tarjoaa turvallisen ympäristön alle 18-vuotiaiden konfliktien selvittämiseen. Katusovittelussa nuoret saavat mahdollisuuden vastuun kantamiseen, teon korvaamiseen ja sovinnon tekemiseen.

Katusovitteluissa käsitellään alle 18-vuotiaiden nuorten riitoja, kiusaamista, ilkivaltaa, lieviä rikoksia ja muita konflikteja.  Katusovittelussa tärkeää on osapuolten tasavertainen kohtaaminen ja asian selvittäminen sekä ratkaisujen hakeminen yhdessä. Syyllistäminen ja rankaiseminen eivät kuulu sovitteluun. Katusovittelu on maksutonta, vapaaehtoista, tasapuolista ja luottamuksellista.

Katusovittelujutut ohjautuvat pääasiassa poliisin ennalta estävästä toiminnasta ja koulujen henkilökunnalta tai ovat yhteistyöjuttuja Varsinais-Suomen sovittelutoimiston kanssa. Huoltajat, nuoret itse tai kuka tahansa nuoren läheinen tai voi kuitenkin olla meihin yhteydessä, jos tuntuu siltä, että tilanteeseen tarvitaan ulkopuolista puuttumista.

Katusovittelussa tavataan konfliktin osapuolet ensin erikseen, omissa tapaamisissaan, jolloin jokaisella on mahdollisuus rauhassa kertoa asiasta ja tutustua sovittelijoihin. Yhteisessä sovittelussa asioista keskustellaan yhdessä niin, että jokaisella on yhtäläiset mahdollisuudet tulla kuulluksi ja saada vaikuttaa lopputulokseen. Huoltajat ovat lähtökohtaisesti mukana sovittelussa. Yhdessä sovitut asiat voidaan kirjata ylös sovittelusopimukseen. Siitä lähetetään kopio myös poliisille, mikäli asiasta on tehty rikosilmoitus.

Sovittelun jälkeinen seuranta on tärkeä osa sovitteluprosessia. Seurantajaksolla varmistetaan, ettei konflikti enää jatku ja toisaalta sovitaan uusista toimista, mikäli niitä vielä tarvitaan. Seurannan toteuttamistavasta osapuolet sopivat itse. Vähintäänkin sovittelijat ovat yhteydessä sovittelun osapuoliin noin kahden kuukauden kuluttua sovittelusta.

Aina sovittelu ei toteudu. Tällöin sovittelijat auttavat löytämään muita vaihtoehtoja tilanteen selvittämiseksi. Muihin palveluihin ohjaaminen tarvittessa on myös osa sovitteluprosessia.

Turun NMKY:n katusovittelutoiminta kattaa koko Varsinais-Suomen alueen. Toiminnan mahdollistaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA.

Katusovittelua toteutetaan Aseman Lapset ry:n Suomeen tuomaa mallia mukaillen.

 

Ota yhteys katusovittelijoihin

Paula Nurminen
Puh. 050 340 6703
paula.nurminen@ymca.fi

Tuija Parviainen
Puh. 044 292 9898
tuija.parviainen@ymca.fi