Pentti Hilke Koripalloliiton kunniajäseneksi ja Hall of Fameen

Suomen Koripalloliiton liittokokouksessa 30.10. kokouksen päätteeksi Koripalloliitto sai historiansa 13. kunniajäsenen, kun Turun NMKY:n Pentti Hilke (s. 1940) kutsuttiin arvovaltaiseen joukkoon.

Pentti Hilke (vas.), Jorma Sinkkilä ja Henri Hilke

Pentti Hilke on viihtynyt koripallon parissa 1950-luvulta lähtien – hän on ansioitunut kansainvälinen erotuomari ja myöhemmin FIBA:n komissaari. Pentillä on SM-sarjassa 227 tuomittua ottelua, pelaajana SM-sarjassa 35 ottelua, joissa 387 pistettä. Lisäksi hänellä on kolme NMKY:n Euroopanmestaruutta: 1959 Amsterdam, 1963 Karlsruhe ja 1965 Lontoo.  Hilke toimi päävalmentajana SM-sarjassa Turun NMKY:ssä 1972-1973, tuloksena yksi Suomen mestaruus ja yksi cup-mestaruus. Lisäksi hän on toiminut erotuomarikouluttajana ja Koripalloliton liittohallituksen jäsenenä 1969-1978, komissaarina kansainvälisesti 22 vuotta ja Suomen pääsarjoissa 33 vuotta.

– Kiitän lämpimästi tästä merkittävästä huomionosoituksesta. Kun katselen koripallouraani taaksepäin, se on ollut pitkä. Kaikki alkoi 1956 suurkisoista ja päättyi viime keväänä Korisliigan finaaleissa. Tähän väliin mahtuu kaiken näköistä toimintaa. Parasta on ollut lukuisat ihmiskontaktit, jotka ovat syntyneet ja elävät edelleen, Hilke kiittelee.

Hilke on palkittu aiemmin Suomen Liikuntakulttuurin ja Urheilun ansioristillä. Hän on myös saanut Koripalloliiton kultaisen ansiomerkin.

13.11. kokoontuivat koripalloalumnit yhteen juhlimaan ja kunnioittamaan Hall of Fame 2021-ikäluokkaa, johon tässä tilaisuudessa Pentti Hilke sekä viisi muuta koripallovaikuttajaa valittiin.

Pentti Hilke puhuu Hall of Fame -gaalassa. Vierellä muut valitut: Pekka Markkanen, Nina Pajanti-Raudus, Jaana Sintonen ja Antti Zitting

Hall of Fameen voidaan valita suomalaisen koripallon hyväksi tehdystä työstä ansioituneita pelaajia, valmentajia, erotuomareita, järjestö- ja seuraihmisiä tai muita koripallon parissa toimineita henkilöitä. Määritelmän mukaan: “On edesauttanut merkittävällä henkilökohtaisella panoksellaan maajoukkuetta, seuraa tai paikkakuntaa sekä samalla jättänyt jälkensä Suomi-koriksen historiaan ja kannattajien sydämiin.”

Pentti Hilkkeen kasvattajaseura ja lähestulkoon koko uran kestänyt ainoa peliseura on Turun NMKY.

Turun NMKY onnittelee lämpimästi Pentti Hilkettä molemmista kunnianosoituksista!