Auran Tähti Poikien Sudenpennut kevätretkellä

Oriniemen partiomajalla riitti vilskettä, kun ATP:n sudenpennut: Rantakäärmeet ja Merikarhut, kokoontuivat yhteiselle yöretkelle 12.-13.3.

lapset metsässä peitteen päällä

Vaikka kevätaurinko helli retkeilijöitä koko viikon lopun ajan, pihapiiri muistutti vielä väistyvästä talvesta liukkaudellaan. Suunnitellut pihaleikit typistyivät viikinkipalloon muttei se poikien menoa juurikaan haitannut – ensimmäisenä saapuneet olivat jo löytäneet talven ilot jäätyneestä rantapolusta.

Majoittumisen ja lounaan jälkeen sudenpennut pääsivät harjoittelemaan suunnistus- ja partiotaitojaan Oriniemen metsämaisemiin. Aliisa opasti pojat kompassin käyttöön ja lähetti sudarit karttojen kera etsimään rasteja lähiympäristöstä. Rasteilla testattiin ensiaputaitoja, nokkeluutta sekä jokamiehen oikeuksien ja merimerkkien tuntemusta ja hyvinpä nuo tuntuivat olevan hallussa. Illalla nuotiolla paistettiin makkaraa ja lettuja. Letunheittäminen onnistui alkuvaikeuksien jälkeen Mikaelin opastuksella kerrassaan mainiosti sudenpennuilta.

Aamun sarastaessa sudarilaumat olivat jo virkeinä aloittelemassa päivää, joten lipunnoston kautta aamupalalle ja päivän haasteisiin. Puukoilla veisteltiin jo lauantaina niin makkaratikkuja kuin kaarnalaivojakin, joten nikkarointitehtäväkin sujui sudareilta mallikkaasti. Tavoitteena oli tehdä joko voiveitsi tai paistinlasta ja sitkeimmät saivatkin hienoja veitsiä aikaiseksi.

Lounaan sudarit valmistivat 2-3 pojan ryhmissä trangialla partiomajan pihalla. Ensin opeteltiin kokoamaan trangiat ja sitten valmistettiin nakkisoppaa. Itse tehty nakkisoppa näytti maistuvan – jotkut tosin eivät malttaneet odottaa perunoiden kypsymistä. Kun trangiat oli pesty ja koottu olikin jo loppusiivouksen aika. Ennen lähtöä nautittiin vielä auringon paisteessa lämpimät kaakaot ja herkuteltiin suklaalla ja kekseillä.

Seuraavan retkipäivän ajankohtaa kyseltiin jo malttamattomana – ehkäpä se seuraava onkin sitten jo laineilla.

lapset ja aikuinen tutkivat paperiaATP:n toimintaan voi liittyä mukaan koska vain, katso lisätietoja verkkosivuiltamme www.aurantahtipojat.fi. Lisätietoja voit kysellä myös lippukunnan apulaisjohtajalta (iinasalmi98@gmail.com)!